Kysymiseksi tuleminen

Aloittaminen on aina niin vaivalloista. Koko kysymys, mistä kaikki alkaa on niin turha. Kumpi oli ensin – muna vai kana? Kuka oikeassa ja kuka väärässä? Aivan yhtä turhauttava kysymyksenasettelu. Ja siitähän filosofiassa ei ole kysymys. Ei koskaan ole ollutkaan. On siirryttävä. Asetuttava liikkeelle ja jättää alku, piste ja lähtö taakse. Liikkeelläolo. Muuttua liikkeeksi. Ei siinä ole tilaa alulle.

Filosofian alkeiskurssien kirjallisuudessa esitetään ensimmäisten sivujen aikana näkemys, jonka mukaan filosofia on kysymysten esittämistä. Sinänsä oikea näkemys, mutta kuinka vähän aikakautemme filosofit kysyvät uusia kysymyksiä. Jos haluat menettää kyvyn esittää kysymyksiä ja kyseenalaistaa ympäröivää maailmaa, mene opiskelemaan filosofia johonkin aikamme yliopistoon. Siellä istut luentosalissa oppimassa kuria ja järjestystä. Kirjastossa painat sen vielä syvälle selkärankaasi.

Tutkinnon suorittamisesta todistavat paperit kourassa seisot vuosien jälkeen laitoksen edessä. Kuohittuna. Ruoskittuna. Ja mitä luultavammin kiität kohtaloasi ja olet valmis tekemään sen kaiken uudestaan. Tyytyväisenä. Tyydytettynä. Ja et ole vieläkään kysynyt yhtään kysymystä. Monta kieliopillisesti oikein muotoiltua näennäiskysymystä olet papereille kirjoittanut. Samoja graafisia koukeroita on piirretty vuosisatoja. Toistoa ilman eroa.

Jokaisen merkittävän filosofisen teoksen tulee osoittaa vääristymä, joka on jäänyt huomaamatta. Tämän lisäksi teoksen tulee tuoda tämä huomioimaton tai ajattelematon esille. Lopuksi teoksen on luotava käsitteet tutkimukselleen. Ilman näitä kolmea komponenttia ei käsillä ole merkittävää teosta. Ja kyllä. Arvasitte oikein. Vain harva, miltein olematon osa, kirjoista muodostuvat näistä komponenteista (vääristymä, huomaamaton, käsite). Käsi pystyyn. Kuka teistä on kysynyt uusia kysymyksiä viimeisen vuoden aikana?

Marginaaliin voidaan aina merkitä punaisella ja huutaa kurkkusuorana: “Opettaja! Opettaja! Täältä löytyi virhe! Ei ole otettu huomioon Deleuzen Bergson-luentaa. Eikä tätä tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti. Kafka ei sanonut noin.” Sitä vähemmän ollaan kysymisen äärellä. Sitä vähemmän se meitä kiinnostaa. Meitä on monta ja meidän äänemme sekoaa ja yhtyy virtauksiin. On mahdotonta sanoa, minne päädymme. Mutta me olemme matkalla läpi usvaisen maiseman. Ainoa asia on varmaa. Tulemme matkalta takaisin silmät punaisina. Onnellisina.

Olemme lukupiiri yhden suuren kysymyksen äärellä. Anti-Oidipus. Tervetuloa toivottavasti pysytte vauhdissamme mukana …