Halutuotanto

Mistä kaikki alkaa ja mihin kaikki päättyy? Tämä alkuperää, alkua, loppua ja päämäärää koskeva kysymys lentää ojaan Anti-Oidipuksen ensimetreillä. Emme näyttäydy enää yhtenäisinä minuuksina ja selkeärajaisina identiteetteinä. On ainoastaan koneita, niiden kytkeytymisiä toisiinsa ja halun virtausta.

Meidät on ylikyllästetty psyykkeen raja-aidoilla, minuuden sisäisyydellä ja identiteetin tunnisteilla, että olemme tulleet Teflon pintaiseksi paistinpannuksi, johon ei tartu skitsofrenista virtausta ilman kovan metallin tekemiä halkeamia. “Minä olen minä ja sinä olet sinä. Herään aamulla aikaisin sinä samana henkilönä, joka illalla totuttuun aikaan meni nukkumaan. Katso vaikka. Sehän lukee ajokortissani, passissani. Minulla on henkilöturvaluku. Se turvaa henkilöllisyyteni!”

On vaikea edes puhua persoonattomasti. Onneksi meillä suomalaisilla on kielemme ja sen subjektiton passiivi. Mutta sekin on konventio, jonka taustalla vaanii salakavala “minä”. Kuka sitä menisi kyseenalaistamaan? Sehän olisi hullua.

Anti-Oidipuksessa ei ole sijaa luonnon Herralle. Ei ole mitään, mikä nousisi minkään toisen yläpuolelle. On vain kytkeytymisiä ja kaikki on samalla yksiselitteisellä ja –äänisellä tasolla. Ei ole minää täällä ja toiseutta siellä. Deleuze ja Guattari nostavat malliksi skitson kävelyllä. Hän on yhteydessä ympäristöönsä ja tulee siksi kävelyllään. Ei omaan itseen pakottavaa keskittymistä analyytikon sohvalla. Vallankumouksellinen peripateetikko kävelyllä, yhdistymässä ympäröivään maailmaan. Ei rajoja itsen ja maailman välillä.

Hulluahan tämä kaikki on. Tai siis sellaisena meidät on koulutettu se näkemään. Kun siihen tarpeeksi lujaa uskoo, niin on vaikea nähdä minuutta ja henkilöllisyyttä kurinpidon ja kontrollin saavutuksena - kapitalistisen yhteiskunnan ennakkoehtona ja hengissäselviytymisstrategiana. Kun näin katsoo, niin onko moderni ihminen koskaan nähnyt muuta kuin kapitalismia? Vai oliko minä kyseenalaistettu suunnitelmatalouden piirissä?

Meille on opetettu (jo hyvin varhain), että kapitalismin vastakohta on kommunismi. Sitä ollaan joko sitä tai tätä, mutta ei missään nimessä tämä ja se olleet saman kolikon eripuolia. Hävittääkö pelkkä klaavaan tuijottaminen kruunan? Ja sen enempää ei politiikasta tule tietää. Sosiaalinen kenttä on jotain, joka tulee peittää yksityisyydellä. Sinne ei saa katsoa. Jos jotain politiikasta saa tietää, on se poliitikko juorulehden kannessa. Oi Merikukka, Oi Karpela, Oi Ben Z ja Oi suuri seksiskandaali. Oi Pyhä Mooses!

Miksi puhua arvoista, kun meillä on täydellinen hinnoittelujärjestelmä. Suuri ja pyhä rekisteröinti. Ja tästä rekisteröinnistä ja sen taustalla vaikuttavista edellytyksistä ei tule puhua taikka – hui hirvitys – kirjoittaa. Voisi vaikka tapahtua niin, että joku sanoisi jotain kyseenalaistamatonta kyseenalaistamattomasta. Hyvin kyseenalaista. Tähän on hyvä ottaa mainoskatko.

- - - -

Seuraavaaksi lukupiirissä jutellaan Anti-Oidipuksen kappaleesta “Elimetön ruumis” (s. 16 – 23).

Aluksi

No niin. Vihdoinkin on flunssa takana ja aika istahtaa alas Anti-Oidipuksen seuraan. On kuin tapaisi vanhan ystävän. Me kummatkin olemme kasvaneet, menneet eteenpäin. Silti saapuminen ei tule kysymykseenkään. On vain mentävä eteenpäin. Kymmenen vuotta on kulunut uskomattoman nopeasti ja on aika katsoa toisiamme silmiin ... taas kerran.

Olisi helppoa kopioida vanhempaa tutkimusta ja päivittää sitä sieltä ja täältä, mutta me emme aio sortua siihen. Matkaamme taas kerran yhdessä kohti tuntematonta ja nollaamme aikaisemat löydökset. Niiden arvoa ei tarvitse kieltää. Siellä ne ovat ja kaikki voivat niihin tutustua. Nyt on kyseessä aivan jotain muuta.

Tällä kertaa kaksi ystävystä istuutuvat oluen äärelle ja alkavat puhumaan. Toinen keskeyttää toisen kun näkee sen tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi. Ei tämä mikään virallinen kuulustelu ole. Hengitetään raikasta ilmaa ja humallutaan omaan tahtiimme. Joku voi keskeyttää meidät merkkaamalla punakynällä marginaaliin "Väärin. Ettekö te nyt juuri oidipaalista sanomaanne! Miten katkeria te olettekaan. Eihän noin saa sanoa tai kirjoittaa. Olkaa tosissanne. Nostakaa sotakone!". Siitä vain. Se on peace tai tulee turpaan.

Vielä pahempaakin voi tapahtua. Joku takakireä oppinut voi tunkeutua seuraamme hikikarpalot otsalla vaatien akateemista kurinalaisuutta ja johdonmukaista argumentaatiota. Mutta me olemme baarissa viettämässä aikaamme. Emme saamassa mitään aikaiseksi. Nautinto ja ilo ovat joillekin niin vieraita.

Mutta ristiriitaisuutta korostaaksemme tulemme aloittamaan tämän lukupiirin seuraamalla Anti-Oidipuksen kappalejakoa. Ensimmäisessä istunnossamme tulemme käsittelemään teoksen ensimmäisen luvun "Halukoneet" ensimmäistä kappaletta "Halutuotanto" (s. 9 - 16).

Nyt on jatkettava humaltumista. Istunnot käydään silmät punaisina päihtymyksen jälkeisessä raukeudessa. Siihen asti - "Tarjoilija! Seuraava kierros. Emme ole vielä tarpeeksi humaltuneita."